Aina mun pitää pettyä

Viimeiseen asti toivoin ihmettä. Kansalaisraatien pisteet herättivät toivon kipinän: Jospa Suomen kansa kuulisi oikein! Ehkä tämä ei olisikaan niin läpihuutojuttu. Pisteidenlaskun aikana toiveeni lässähtivät kuin pannukakku.

Eipä sillä, että lopputulos olisi oikeasti ollut yllätys. Tämä oli PKN:n kisa alusta alkaen. Yle teki harvinaisen selväksi, kenet Euroviisuihin pitäisi lähettää. Mediassa ei nähty tai kuultu UMK-aiheista juttua ilman mainintaa Kurikan pojista. Kansan syvät rivit tottelivat Ylen käskyä kiltisti, sillä kukapa ei haluaisi tuntea itseään suvaitsevaiseksi ja hyväksi ihmiseksi edes hetken ajan? Pieni sädekehän kiillotus teki varmasti terää. 

Mielestäni suvaitsevaisuutta ei nimittäin ole se, että ratsastetaan kehitysvammaisuudella. Kehitysvammaiset ovat samanarvoisia ihmisiä kuin ketkä tahansa muutkin. Olisi reilumpaa heitä kohtaan, että oltaisiin rehellisiä. Nimittäin kaikki positiiviset kommentit, joita olen lukenut ovat liittyneet yksinomaan BÄNDIIN. Pojat ovat sympaattisia, heidän edustusmatkansa on mahtava juttu. Tämä on loistava kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta.

Entäs se biisi? Kuinka moni voi rehellisesti sanoa, että "Aina mun pitää" oli eilisillan paras sävellys? Edes omassa vaikeasti lähestyttävässä genressään? Punk ei ole koskaan lukeutunut suomalaisten lempimusiikkiin, enkä osaa uskoa että se on sitä nytkään.

Toivotan punk-pojille onnea matkaan. Sitä he tulevat tarvitsemaan, jos mielivät päästä semifinaalista jatkoon. Monilla eilisillan biiseistä olisi ollut siihen parempi mahdollisuus.