Edelliseen tekstiin viitaten

Olen saanut tietooni asianhaaroja, jotka ehkä eivät ole lieventäviä, mutta selittävät paljon. En rupea retostelemaan yksityiskohdilla, koska ne eivät oikeasti kuulu kenellekään muulle kuin herralle itselleen.

Hänellä on nyt kuitenkin menossa rankka elämänvaihe, josta hän on jo avautunut julkisesti. En siis enää ihmettele, jos parin suomalaisen jutut eivät ole jaksaneet kiinnostaa. Töykeäähän se saattaa olla, mutta ihan ymmärrettävää.

Vaikka edellisestä tekstistäni saattoi saada katkeran kuvan, toivon Michał Wiśniewskille kaikkea hyvää. Haluan, että hän saa elämänsä kuntoon ja olisi onnellinen. Jätän hänet nyt rauhaan ja tyydyn kuuntelemaan musiikkia, johon alunperin ihastuin. Ei sillä niin väliä, millainen ihminen taustalta löytyy.

Peace!

Kun idoli paljastuu idiootiksi

Kerroin taannoin matkablogissani uskomattomasta reissusta Puolaan. Tapasimme siellä Ich Troje -yhtyeestä tutun Michał Wiśniewskin. Kuten muistanette, Ich Troje on edustanut Puolaa euroviisuissa kahdesti, vuosina 2003 ja 2006. Pidin heidän molemmista viisuistaan paljon, mutta erityisesti vuoden 2003 kappaleesta "Keine Grenzen".

Miten sitten päädyimme Puolaan? Se onkin uskomaton tarina. Tapasimme Michał Wiśniewskin ensimmäisen kerran syyskuussa hänen fanitapaamisessaan Ogrodzieniecissä. Michał hyväksyi meidät Facebook-kavereikseen ja piti yhteyttä ystäväni kanssa. Asia johti toiseen ja meidät kutsuttiin hänen luokseen tekemään haastattelua. Se tuntui aivan hullulta, mutta tartuimme tilaisuuteen.

Reissu oli mahtava ja pääsimme nauttimaan luksuksesta. Meitä kohtaan oltiinkin todella vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Olin hyvin otettu siitä, että sain haastatella ihailemaani artistia. Pidin sitä toimittajan urani kohokohtana ja jutusta tuli hyvä. Lähdimme Puolasta hyvillä fiiliksillä.

Mikä sitten meni vikaan? En tiedä. Michał lupasi lähettää minulle valokuvia itsestään juttua varten. Kyselin niiden perään parikin kertaa, mutta viesteihini ei reagoitu. Myös ystäväni yhteydenotot ignoroitiin herra Wiśniewskin taholta useaan otteeseen. Aiemmin meille oltiin sanottu, että voisimme soittaa ja tekstata koska tahansa, jos on jotain asiaa. Tämä ei ilmeisesti enää päde. Emme ymmärrä, mitä muka olemme tehneet suututtaaksemme hänet.

Ignooraminen on tässä pahinta. Olisi paljon reilumpaa, jos meille sanottaisiin suoraan: "Te olette ärsyttäviä, jättäkää minut rauhaan." Se olisi ihan OK. Nyt vain tuntuu hämmentävältä, koska emme tajua tätä tilannetta.

Tarkoitukseni ei ole loata Wiśniewskin mainetta, sen hän on jo tehnyt itse. Kovinkaan moni puolalainen ei ota häntä enää vakavasti. Palstamillimetrejä on kertynyt varmaan enemmän kuin Matti Nykäsellä ja Johanna Tukiaisella yhteensä. Tiesin kyllä, että hän on kiistanalainen persoona, mutta oletin lööppien olevan vain mustamaalausta. Nyt en enää usko siihen.

Mikä minua sitten eniten risoo? Varmaankin se, että aiemmin ihailemani ihminen osoittautui oikeassa elämässä moukaksi. Puolalaiset fanit vaikuttavat näkevän Michał Wiśniewskin ruusunpunaisten lasien läpi. Me kohtasimme nyt rankan totuuden, enkä tiedä pystynkö toipumaan tästä ikinä.

Melloparty hos mig

Melodifestivalen-kiertue on nyt saatu päätökseen. Matkalipun Wieniin voitti odotetusti iki-ihana Måns Zelmerlöw kappaleellaan "Heroes". Eihän tuosta voi sanoa muuta kuin VAU! Ystäväni on aivan vakuuttunut, että ensi vuonna viisuillaan Ruotsissa. Eipä minulla olisi mitään sitä vastaan. Malmön viisut jäivät väliin, mutta näitä kisoja en kyllä missaisi!

Pidimme kaverien kanssa finaalikatsojaiset luonani. Innostuin Ruotsi-teemasta vähän liiankin kanssa ;) Ruokalistalla oli muun muassa "G:sons Godbitar", "Estelles Prinsesstårta" ja muuta ruotsalaishenkistä purtavaa. Koristeluissakin mopo taisi karata käsistä...

Meillä oli myös oma pisteytys illan kappaleista. Lopputulos oli voittajan osalta ylivoimainen, mutta muuten sijoitukset poikkesivat aika lailla virallisista tuloksista.

1. Samir & Viktor: Groupie 14
2. JTR: Building it up 14
3. Dinah Nah: Make me (La la la) 32
4. Jon Henrik Fjällgren: Jag är fri (Manne liem frije) 28
5. Jessica Andersson: Can't hurt me now 4
6. Måns Zelmerlöw: Heroes 41
7. Linus Svenning: Forever starts today 16
8. Isa: Don't stop 6
9. Magnus Carlsson: Möt mig i Gamla stan 23
10. Eric Saade: Sting 20
11. Mariette: Don't stop believing 22
12. Hasse Andersson: Guld och gröna skogar 12

Olin järkyttynyt Dinah Nahin alhaisesta sijoituksesta. Toki se oli finaalin huonoin... Ruotsalaiset eivät selvästikään tajunneet kappaleen hittipotentiaalia... Hasse Anderssonin kansansuosiota en myöskään ymmärrä. No, ehkä minun ei tarvitsekaan.

Viisufanien parissa ollaan pari viime vuotta oltu sitä mieltä, että Mellojen musiikillinen taso on laskenut. Vuosi 2015 olikin mielestäni kovatasoisempi kuin pari viime vuotta. Ehkä kappalemäärän supistaminen teki ihan hyvää kilpailulle :)

Toivon Ruotsille menestystä täydestä sydämestäni. Harmi, että samaa en voi sanoa Suomen kappaleesta.

Aina mun pitää pettyä

Viimeiseen asti toivoin ihmettä. Kansalaisraatien pisteet herättivät toivon kipinän: Jospa Suomen kansa kuulisi oikein! Ehkä tämä ei olisikaan niin läpihuutojuttu. Pisteidenlaskun aikana toiveeni lässähtivät kuin pannukakku.

Eipä sillä, että lopputulos olisi oikeasti ollut yllätys. Tämä oli PKN:n kisa alusta alkaen. Yle teki harvinaisen selväksi, kenet Euroviisuihin pitäisi lähettää. Mediassa ei nähty tai kuultu UMK-aiheista juttua ilman mainintaa Kurikan pojista. Kansan syvät rivit tottelivat Ylen käskyä kiltisti, sillä kukapa ei haluaisi tuntea itseään suvaitsevaiseksi ja hyväksi ihmiseksi edes hetken ajan? Pieni sädekehän kiillotus teki varmasti terää. 

Mielestäni suvaitsevaisuutta ei nimittäin ole se, että ratsastetaan kehitysvammaisuudella. Kehitysvammaiset ovat samanarvoisia ihmisiä kuin ketkä tahansa muutkin. Olisi reilumpaa heitä kohtaan, että oltaisiin rehellisiä. Nimittäin kaikki positiiviset kommentit, joita olen lukenut ovat liittyneet yksinomaan BÄNDIIN. Pojat ovat sympaattisia, heidän edustusmatkansa on mahtava juttu. Tämä on loistava kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta.

Entäs se biisi? Kuinka moni voi rehellisesti sanoa, että "Aina mun pitää" oli eilisillan paras sävellys? Edes omassa vaikeasti lähestyttävässä genressään? Punk ei ole koskaan lukeutunut suomalaisten lempimusiikkiin, enkä osaa uskoa että se on sitä nytkään.

Toivotan punk-pojille onnea matkaan. Sitä he tulevat tarvitsemaan, jos mielivät päästä semifinaalista jatkoon. Monilla eilisillan biiseistä olisi ollut siihen parempi mahdollisuus.